Surun kohdatessa

Hautajaisiin osallistuminen ja niiden järjestäminen ovat tärkeä osa surutyötä. Läheisen poismeno muuttuu todeksi ja vainaja saa viimeisen kunnianosoituksen. Myös vieraat saavat osoittaa oman surunsa ja tukea omaisia.

Surun kohdatessa hoidettavana on monta käytännön asiaa. Me autamme ja hoidamme puolestasi kaikki hautajaisten käytännön järjestelyt vuosikymmenten kokemuksella, kunnioittaen vainajan ja omaisten toivomuksia.

TUTUSTU PALVELUIHIMME ›

Perheyrityksemme ammattitaito apunasi Kuopiossa ja Siilinjärvellä

Hoidamme kuljetukset ja hautausjärjestelyt myös lähikunnissa ja maanlaajuisesti. Kuulumme koko Suomen kattavaan yksityisten hautaustoimistojen Memoria-yhteistyöverkostoon, jonka jäseniä yhdistää perheyrittäjyys sekä sukupolvien mittaan kertynyt kokemus. Olemme erikoistuneet myös kuolinpesän asioidenhoitoon ja meillä on vahva asiantuntemus perunkirjoituksista.



Olemme avoinna arkipäivisin klo 09-16
muina aikoina sopimuksen mukaan.

Tavoitat meidät puhelimitse 017 261 3686
tai sähköpostilla kuopion@hautaustoimistoniiranen.fi

Hyvät asiakkaamme

Jotta pystymme palvelemaan Teitä mahdollisimman hyvin, suosittelemme ajanvarausta.

Mikäli haluatte asioida toimistollamme, on suositeltavaa ottaa ensiksi yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla ja varata Teille sopiva palveluaika. Voitte saapua toimistolle myös ilman ajanvarausta, varauduttehan tällöin mahdolliseen odotukseen.


Lämmin kiitos hyvästä ja hienotunteisesta palvelusta, jonka saimme joutuessamme saattamaan isäämme hänen viimeiselle matkalleen. Kaikki järjestelyt toteutettiin ”suurella sydämellä”, omaisten pienimmätkin toiveet huomioon ottaen.

– Eine P.

Arvona ekologisuus

Meille on tärkeää tarjota lähellä ja luonnonmukaisesti tuotettuja palveluja. Olemme huomioineet ekologisuuden kaikessa toiminnassamme, aina arkkuvalikoimaista vähäpäästöisiin hautausautoihimme. Samaa ajatusmaailmaa edustavat myös yhteistyökumppanimme.

Memoria ikoni Memoria sovellus

Memoria ikoni Memoria sovellus

Suunnittele hautajaiset

1.

Aloita hautajaisten suunnittelu sovelluksessa, kun sinulle sopii.

2.

Saat heti alustavan hinta-arvion ja suunnitelman hautajaisjärjestelyistä. Tämä ei sido tilaamaan meiltä palvelua.

3.

Paikallinen Memoria-perheyritys ottaa sinuun pian yhteyttä ja käy suunnitelman läpi kanssasi.

4.

Saat täsmennetyn tarjouksen toivomastasi kokonaisuudesta.

5.

Hyväksyttyäsi tarjouksen huolehdimme hautajaisjärjestelyistä kuten sinä haluat.

Aloita suunnittelu tästä ›
Memoria ikoni Aloita suunnittelu ›